Anne-Mari Lu avaa hymyillen oven ja toivottaa yhdessä miehensä Lu Zhengin kanssa toimittajan tervetulleeksi. Heti eteisestä alkaa eksoottinen matka kiinalaisen antiikin ja modernin sisustuksen maailmaan.
Lun perhe muutti vappuaattona 2009 Shanghaista Mäntsälään tyttäriensä Isabellan ja Juliannan kanssa. Mukana seurasi myös iso muuttokuorma. Anne-Mari ei ollut nähnyt taloa kertaakaan ennen muuttoa, vaan luotti täysin mieheensä, joka kävi paikan päällä katsomassa taloa ja teki kaupat. Talo oli mitoitukseltaan kuin tehty kontissa Suomeen muuttaneille kiinalaisille huonekaluille.
Perheen yhteisten Kiinan-vuosien aikana mittatilaustyönä teetetyt olohuoneen kirjahylly ja sohva, lukuisat taulut sekä antiikkilöydöt asettuivat kauniisti paikoilleen uuteen taloon. Ainoastaan tyttöjen huoneissa on myös Suomesta ostettuja maalaisromanttisia kalusteita, jotka kulkevat harmonisesti rinta rinnan kiinalaisten taulujen ja muiden yksityiskohtien kanssa.
Lu Zheng kertoi huonekalujen taustoista ja aitojen antiikkihuonekalujen ostamisen vaikeudesta Kiinassa. Siellä tehdään niin taitavasti vanhan näköistä uutta tuotantoa, että pitää melkein tietää etukäteen, kuinka erottaa aito antiikki uudemmasta tuotannosta.
Makuuhuoneessa huomioni kiinnitti erityisesti upea antiikkinen kyltti, joka oli saanut uuden elämän sängynpäätynä.
– Kyltin takaa löytyy kaiverrus, joka kertoo, että alun perin siskonpojat ovat antaneet tämän kauniin kyltin vuonna 1909 syntymäpäivälahjaksi suuresti kunnioitetulle enolleen, valtion virkamiehelle viimeisen keisarin Xuan Tongin toiseksi viimeisenä hallitusvuonna Qing-dynastian aikaan. Kyltin teksti tarkoittaa Armo kirkas, ystävyys kaunis, opastaa Lu Zheng.
Anne-Mari on innostunut sisustaja ja kannustaa ihmisiä rohkeaan sisustamiseen.
– Rohkeasti vaan tekemään omasta kodista itsensä näköisen, hymyilee Anne-Mari. Antiikki kestää hyvin aikaa. Ja jos se on kestänyt jo 100 vuotta, kestää se varmaan vielä ainakin toiset sata.
Tunnetko persoonallisen sisustajan? Anna juttuvinkki osoitteeseen katriina.raanto@kata-import.fi