Vuonna 1966 syntynyt Ville Seljarinne muutti paikkakunnalle kymmenen vuotta sitten. Perheeseen kuuluu vaimo, kaksi lasta ja muutama kissa. Ville kokee Mäntsälän ihan mukavaksi peruspaikkakunnaksi, kun ei ole ylettömän suuria palveluvaatimuksia. Kirjoittamiseen lopullisen kipinän antoi talvella 2010 Kansalaisopiston luovan kirjoittamisen kurssi. Toki aiemminkin kirjoittaminen oli ollut ajatuksissa, mutta jo aloittaminen tuntui mahdottomalta. Kurssi sai mielikuvituksen liikkeelle ja hankkeeseen vauhtia.
- Onhan se nostattava tunne, tuntuu mukavalta, kun on lopultakin saanut kirjan aikaan, ja ensimmäiset kirjat kustantajalta ulos, esittelee Ville Seljarinne ylpeänä uunituoretta kirjaansa.
Lue lisää Mäntsälä-lehdestä.