Katso ehdokkaiden hulvattomat kampanjatuotteet; koirien t-paitoja, korttipelejä, tupperware-kutsuja

Paikalliset
Kommentoi 2

Samalla kun kilpailu Mäntyniemen seuraavan isännän tai emännän paikasta kiihtyy, kasvaa myös presidenttiehdokkaiden kampanjatuotevalikoima. Innokas äänestäjä voi viettää vaikka kokonaisen päivän vaalikrääsän ympäröimänä.

Aamun voi aloittaa nappaamalla työmatkalle mukaan Café Niinistö -lattemukin, jossa kahvi pysyy lämpimänä sen aikaa kun raaputtaa jäätyneen auton ikkunoita Paavo Lipposen logolla varustetulla jääkaavinkäsineellä. Mikäli liikenteeseen lähtee pimeänaikaan henkivakuutukseksi on syytä varata tietenkin heijastin. Omasta mieltymyksestään riippuen takin hihaan voi kiinnittää joko Lipposen jousiheijastimen tai papukaijalukolla varustetun Loisto-Sauli-pehmoheijastimen.

Iltapäiväkahvit voi nauttia jo legendan maineeseen nousseesta Paavo ja Vuokko -väyrysmukista. On kuitenkin hyvä huomioida, että jos 30 euron arvoisia Väyrysmukeja aikoo tilata koko työporukalle, yli 1 500 euron tilaukset ovat vaalirahoituslain mukaisesti julkisia, kuten Väyrysen kampanjasivuilla muistutetaan.

Teemamukien lisäksi työkavereita voi ilahduttaa hankkimalla kahvipöydän somistukseksi noin 30 senttiä korkean Kahvi-Sauli -pöytäkoristeen.

 

Koirien Sauli t-paitoja löytyy niin chihuahuoille kuin Ranskanbulldogeille.”

 

Työpäivän päätteeksi useimmat suuntaavan ruokakauppaan, josta ostokset voi kantaa kotiin ekologisesti Pekka Haavisto -kangaskassissa. Jääkaapin täytön jälkeen on aika suunnata koiran kanssa lenkille. Innokkaimmat kannattajat ovat tietenkin hankkineet lemmikkinsä vaatevalikoimaan koirien Niinistö t-paidan, jota löytyy sopivan kokoisena niin chihuahuoille kuin ranskanbulldogeille.

Illallakaan ei tarvitse istua kotona tuppisuuna vaan kannattaa kutsua kaverit kylään riehakkaaseen peli-iltaan. Aika kuluu kuin siivillä kun täyttää joukolla verkosta löytyvät Timo Soini ja Paavo Väyrynen -ristikot. Mikäli peli-ilta tallennetaan kameralle tai videolle, Väyrysen kampanjatoimisto ilmoittaa ottavansa mielellään vastaan Väyrysaiheista kuvamateriaalia. Tuoreiden kuvien lisäksi myös vanhemmat kuvat kelpaavat.

Perinteisimpiä pelejä edustaa puolestaan Paavo Pressax -korttipeli. Politix-korttipeliä mukailevassa erityisessä, rajallisesti saatavassa Lipponen editionissa pelaajan tavoitteena on haalia edustamansa puolueen taakse mahdollisimman paljon äänestäjiä.

 

Haavistobileissä tutustutaan muovikippojen sijaan ehdokkaaseen.”

 

Vaihtoehtona peli-illalle voi järjestää Haavistobileet tupperware-meiningillä. Haaviston kotisivujen mukaan näiden bileiden tarkoituksena ei kuitenkaan ole tutustua muovikippoihin vaan presidenttiehdokkaaseen. Kotisivuilta löytyykin kolmen askeleen ohjeet onnistuneiden Haavistobileiden järjestämiseen.

Juhlien jälkeen koti kaipaa tunnetusti siivoamista. Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen, sillä keittiössä apuna on Haavisto-tiskirätti.

Unohda pehmolelut! Ne ovat historiaa. Illalla nukkumaan mennessä omaa unta vartioimaan voi hankkia aidon kokoisen Pahvi-Saulin. Pahviselle unikaverille hintaa kertyy 90 euroa.

Kaikilta ehdokkailta varsinaisia kampanjatuotteita ei löydy. Liekö kyseessä sitten rahan, huumorin vai uskonpuute omaan menestykseen?

Presidentinvaalien ennakkoäänestys kotimaassa järjestetään 11.-17.1. Varsinainen vaalipäivä on su 22.1. Mahdollinen toinen vaalipäivä on su 5.2.

Väyrynen seikkailee myös scifi-kirjassa

 

Paavo Väyrynen on toiminut innoittajana myös uunituoreelle scifi-novellikokoelmalle On Suurten Muinaisten Aika. Teos mukailee amerikkalaisen kauhu- ja fantasiakirjailija H.P. Lovecraft kirjoittamia kauhutarinoita Cthulhu-mytologiasta ja sen muinaisista, pahoista jumalolennoista.

Aikoinaan Maata hallinneet Suuret Muinaiset ovat vaipuneet kuolemankaltaiseen uneen odottamaan uutta nousuaan.

Kokoelmaa kirjoittamassa ovat olleet muun muassa toimittaja-kirjailija Vesa Sisättö, kulttuurivaikuttaja ja päätoimittaja Tuomas Saloranta sekä kustannustoimittaja ja sarjakuva-asiantuntija Vesa Kataisto.

– Alkuperäisen tarinan mukaan on olemassa ihmisiä ja ihmisryhmiä, jotka palvovat Suuria Muinaisia. Niin myös meidän novellikokoelmassa, jossa Paavo Väyrynen liittoutuu jumalolentojen kanssa päästäkseen valtaan ja Suomen presidentiksi, kirjan toimittanut Juri Nummelin selventää.

Nummelinin mukaan kyseessä on puhtaasti satiirinen teos, jota ei pidä ottaa turhan vakavasti. Hän uskoo, että myös Väyrynen itse osaa suhtautua teokseen huumorilla.

– Väyrynen on hyvin huumorintajuinen. Hänen itseironiansa vain on sellaista, että monet eivät ymmärrä sen olevan ironiaa. Siksi syntyy väärinkäsityksiä. Mielestäni Väyrynen on ainut elossa oleva poliitikko, joka taipuu tämän tyyppiselle kirjallisuudelle. Tuskin näin satiirista teosta olisi tehty esimerkiksi Niinistöstä. Tosin hänkin esiintyy kirjassa, Nummelin paljastaa.

2 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Ulla Yliherne kuva
Ulla Yliherne

Kommentit

29.1.2012 19:00

Lait sil tieto, et näyttäis livinä pahvinsalen kaa!

30.1.2012 08:59

Moderoiko joku Uusimaasta oikeasti näitä keskusteluja. Ensimmänen kommentti tässä ketjussa ainakin on täysin ala-arvoinen. Poistakaa se.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.