Pääkirjoitus: Osta joululahja Mäntsälästä, anna yrittäjille 4,5 miljoonaa

Kolumnit
Kommentoi

Hyi, hyi! Myönnetään. Olen yksi ”heistä”, jotka eivät piittaa kotikunnastaan, vaan ostavat joulupaketit enimmäkseen muualta kuin Mäntsälästä. Ainakin viime jouluna, kun työpaikka vielä oli Helsingissä. Ja tänä vuonna tähän mennessä ostetutkin lahjat taitavat olla kesän matkoilta hankittuja.

Mäntsälän Yrityskehityksen teettämästä kulutustottumustutkimuksesta ilmenee, että 43 prosenttia mäntsäläläisistä ostaa joululahjansa enimmäkseen muualta kuin Mäntsälästä. Noin 30 prosenttia hankkii puolet lahjoista Mäntsälästä, puolet muualta, ja vain noin 20 prosenttia mäntsäläläisistä ostaa kaikki tai lähes kaikki lahjat kotikunnastaan. Osa ei osta lahjoja ollenkaan.

Ostosmatkoja tehdään Mäntsälän ulkopuolelle muulloinkin kuin jouluna. Syyksi tutkimuksessa mainitaan työssäkäynti Mäntsälän ulkopuolella sekä se, että tiettyjä tuotteita ei saa Mäntsälästä.

Totta on, että Mäntsälästä ei saa kaikkea, mutta yllättävän paljon täältä nykyisin kuitenkin saa, varsinkin verrattuna 1990-luvun lamavuosiin. Vaateliikkeitäkin on jokunen, mutta etenkin somien lahjaputiikkien ilmestymistä katukuvaan olen tänä syksynä hämmästellyt. Monen liikkeen puolesta tietysti jännittää, kuinka kauan kauppa käy – tai paremminkin, kuinka kauan kestää, ennen kuin kauppa käy.

Meillä mäntsäläläisillä asenteinemme on suuri vaikutus siihen, kuinka vireää liiketoimintaa täällä on. En kannusta ylenpalttiseen krääsän osteluun, mutta kun useimmat meistä kuitenkin ainakin jokusen paketin jouluksi ostamme, niin miksemme ostaisi Mäntsälästä? Aion ryhdistäytyä ja haastan sinutkin – suosi paikallista!

Suomalaisen työn liiton mukaan kuluttajat arvioivat käyttävänsä jouluvalmisteluihin ja lahjahankintoihin keskimäärin 465 euroa. Vuonna 2010 summa oli 439 euroa. Kasvua viime vuodesta on yli viisi prosenttia. Edelleen liitto on laskenut, että joululahjoihin käytetään tänä vuonna keskimäärin 295 euroa ja verkkokauppaan 44 euroa. Joululahjat ovat yli 60 prosenttia koko joulun budjetista.

Jos kuvitellaan, että kaikki 14 846 täysi-ikäistä mäntsäläläistä käyttäisivät joululahjoihin 295 euroa, ja ostaisivat lahjat Mäntsälästä, niin Mäntsälän liikkeille kertyisi yhteensä 4 379 570 euroa, siis liki 4,5 miljoonaa euroa.

katri.hamalainen@lehtiyhtyma.fi

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.