Pääkirjoitus: Liikennevalot nostattavat tunteita

Kolumnit
Kommentoi

Mäntsälä sai liikennevalot ennen vuoden 1992 asuntomessuja. Pian voitaisiin siis juhlia 20-vuotiaita liikennevaloja, mutta usempien kuntalaisten mielestä juhliin ei ole syytä. Liikennevaloja on moitittu ties mistä syystä, mutta useimmiten heikosti toimivan vihreän aallon takia. Mäntsälä-lehti lähti tien päälle ja kokeili, miten aalto pelaa. Se pelasi ja ei pelannut, mutta epävirallisen testin perusteella valot toimivat mainettaan paremmin. Kahdeksan kertaa keskustan ohittanut auto pääsi punaisista lähdettyään kahdesti suoraan läpi keskustan. Viisi kertaa pysähdyttiin kahdesti ja vain kerran pysähdyksiä oli neljä.

Tyypillisesti valot ovat saaneet suurimmat moitteet autoilijoilta, mutta todellisuudessa kevyt liikenne kärsii valoista paljon enemmän. Autoilijoiden olisi terveellistä kokeilla, kuinka kauan kestää vihreän vaihtuminen ja kadun ylittäminen suojatietä pitkin. Kevyisiin kaksipyöräisiin valot eivät reagoi aina lainkaan.

Nykyisten valojen kanssa kyllä pärjätään, mutta ovathan ne kieltämättä vanhanaikaiset. Muualla on rakennettu turvallisempia ja joustavampia kiertoliittymiä. Mäntsälän ikuisuusongelma tuntuu olevan se, että lähes kaikki resurssit joudutaan kohdistamaan väestönkasvun aiheuttamiin välttämättömyyksiin, kuten koulujen, päiväkotien ja uusien asuinalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen. Silloin käy helposti kuin entisessä Neuvostoliitossa: rakennetaan kyllä, mutta kukaan ei pidä huolta jo rakennetusta. Se rapistuu eikä vastaa enää nykyajan vaatimuksia. Liikennevaloista ja liikennejärjestelyistä puhuttaessa on muistettava, että osapuolia ja mahdollisia rahoittajiakin on useita. Lahdentietä hallinnoivalla Tiehallinnolla ei tiettävästi ole Lahdentien liikennejärjestelyjen kiireellisiä parantamissuunnitelmia.

Helpoin keino päästä väitetystä liikennevalojen aiheuttamasta riesasta olisi lyhentää radikaalisti liikennevalojen toiminta-aikaa. Se olisi kuitenkin vaarallinen tie ja turvallisuusriski, varsinkin kevyelle liikenteelle.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.