Mäntsälän torin kulmilla on luvassa yleistä hulabaloota, kun kesäkadun avajaisiksi nimettyä kansanjuhlaa vietetään muutaman viikon päästä, 10. kesäkuuta. Keskuskadulle on järjestetty silloin ohjelmaa koko päiväksi ja sen päälle vielä muutamaksi illan tunniksikin.
Tapahtuman järjestelyistä vastaavat Mäntsälän Yrityskehitys Oy ja Laurea-ammattikorkeakoulun Hyvinkään yksikön liiketalouden koulutusohjelman opiskelijat.
Kivenheiton päässä kesäkadulta nököttää Apposen kiinteistö. Taidetehtaalle majoittuneen Mäntsälän Taideyhdistyksen gallerian ovet ovat avoinna myös kesäkadun avajaisiltana - ja samantien miltei koko loppuvuoden ajan.
Siinä missä kesäkadun avajaiset ovat yksittäinen tapahtuma, Apposella on tämän vuoden aikana tarjolla kulttuurielämyksiä lähes joka päivä muun muassa teemoilla taidetta maan ja taivaan väliltä, valot päällä ja joulun merkeissä.
Taideyhdistys pyörittää näyttelytilaansa talkoovoimin.
Pari viikkoa sitten gallerian kesäterään laittamiseen kuului muun muassa porstuan sisustaminen lahjoituksena saaduilla itämaisilla matoilla.
Taidetehtaasta on tullut kuin varkain mäntsäläläisten ja saman tien tietysti naapurikuntalaistenkin yhteinen olohuone, jonne voi piipahtaa maanantaita lukuunottamatta vaikka päivittäin sekä katsomaan kulloistakin näyttelyä että treffaaman ihmisiä ja nauttimaan entisen kenkätehtaan tunnelmasta.
Kynnys tulla paikan päälle on henkisesti matala, mutta fyysisesti korkea. Taideyhdistyksen väki haikaileekin sellaisen ajan perään, jolloin jostain saataisiin kokoon rahat porrashissin hankkimista varten. Ilman sellaista liikuntarajoitteisilla ei ole mitään asiaa jyrkkien rappujen takana oleviin taidetiloihin.
Apposen kiinteistön kehittämisen luulisi olevan kaikkien mäntsäläläisten – siis myös mäntsäläläisten päättäjien – asia. Taideyhdistyksen galleria tarjoaa kävijöilleen ja käyttäjilleen hyvinvointia, jonka ostaminen niin sanotuilta vapailta markkinoilta olisi kallista puuhaa.
Virpi Kallio
virpi.kallio@lehtiyhtyma.fi