Mäntsälässä varauduttiin pahoihin myyrätuhoihin tänä keväänä, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä. Metsänhoitoyhdistys Uusimaa Mäntsälässä on saanut vain kolme ilmoitusta metsänomistajilta myyrien tihutöistä. Nämäkin kolme ilmoitusta ovat tulleet pitäjän eri laidoilta: Nikinojalta, Olkisista ja Hautjärveltä. Metsänomistajat saavat huokaista helpotuksesta. Peli on voitettu tällä erää.
Metsäntutkimuslaitoksen mukaan eteläisen Suomen myyräkannat ovat tällä hetkellä alhaiset, mutta kesän myötä jälleen runsastumassa. Uutta myyrähuippua ennustetaan syksylle 2011. Tällöin pahin myyrätuhoriski Etelä-Suomen taimikoissa olisi talvella, ensi vuoden puolella.
Pohjois-Suomessa myyrät ovat nyt melko runsaslukuisia, ja myyrätuhoja onkin siellä odotettavissa jo tulevana syksynä ja talvena. Lapissa podetaan suurinta myyrähuippua yli 30 vuoteen.
Taimikoiden pahin vihollinen on peltomyyrä, joka syö puun taimen tyveltä puunkuorta. Peltomyyrät aiheuttavat valtakunnallisesti noin 90 prosenttia kaikista myyrätuhoista. Peltomyyrän lisääntymiskausi ajoittuu toukokuusta syyskuuhun.
Laidunkauden avajaiset on monelle tuttu käsite keväisin, mutta harvempi on kuullut metsänistutuskauden avajaisista. Tällaisia päästiin viettämään Sälinkäällä ensimmäistä kertaa Mikko ja Outi Kuisman metsässä. Kuisma istuttaa metsäänsä tänä kesänä kahden hehtaarin verran uusia puuntaimia. Viime syksynä riehunut Sylvi-myrsky kaatoi useita hyvään kasvuvauhtiin päässeitä puita. Tilalle hän istuttaa nyt kuusia ja toivoo, ettei myrskyt ja myyrät niitä vie.
Pahimpana kiusankappaleena metsänomistajat pitävät juuri peltomyyrää, joka on pienestä koostaan huolimatta suuri tuholainen.
Peltomyyrä on rehevien kasvupaikkojen ongelma. Heinittyneillä hakkuualoilla ja metsitetyillä pelloilla se aiheuttaa tuhoja kaikilla pääpuulajeilla. Herkimpiä lajeja ovat koivu ja mänty.
Mäntsäläläiset metsänomistajat odottavatkin nyt kauhunsekaisin tuntein tulevaa talvea. Mitä lumen alta ensi keväänä paljastuu?
Anne Sirvioanne.sirvio@lehtiyhtyma.fi