Kaikki keskustan rakennushankkeet uudella neuvottelukierroksella
Mäntsälän ydinkeskustan kehittämisestä nykyisestä maalaiskylän näkymistä moderniin muottiin on edelleen suuri ongelma. Vaikka viiden vuoden takaiseei keskustan ideasuunnitelman nimeen on vannottu monta vuotta, nyt on aikajuna edennyt ja tänä aikana asuntojen ostajien sekä yrittäjien toiveet ovat muuttuneet. Rakentajat ovat ottaneet tämän huomioon ja nyt syksyllä neuvotellaan taas monen kohteen toteutuksesta.
Tämän hetkinen neuvottelusoppa on haastava. Entisten ydinkeskustaan halukkaiden joukkoon on liittynyt ruotsalaisen Deliza Ab:n hanke peräti 15 000 neliömetrin suuruisen outletliikekiinteistön rakentamisella joko linja-autoaseman tontille tai vanhan S-marketin kohdalle. Kunta on tehnyt jo Delizan kanssa konsulttisopimuksen, joka toisi Mäntsälään kuutisenkymmentä yrityspaikkaa saman katon alle ja ehkä uuden kirjastonkin.
Entinen ikuisuushaaste, joka jatkuu edelleen, on HOK-Elannon toive rakentaa kaupan suuryksikkö omistamalleen Hirvenkruunun alueelle Lahdentien varrelle melko lähelle keskustaa. Kunnan lähtökohta on se, ettei tätä toivetta voida toteuttaa, koska ydinkeskustan rakenne hajautuisi liiaksi.
Yhtälö on siis se, antaako kunta etusijan Hokille esimerkiksi suuryksikön omistamalleen tontille linja-autoasemalle tai vanhan S-marketin paikalle vai asetetaanko neuvotteluissa etusijalle outlet-hanke ja toivotaanko Hokin perääntyvän Hirvenkruunu-toiveestaan.
Nyt syksyllä neuvotellaan maanvaihdosta Hok-Elannon kanssa eli löytyykös tästä rahaton sopupeli vai pitäisikö kunnan ostaa vanhan S-marketin tontti.
Neuvottelukohteena ovat myös Amizzan korttelin ja Tiimarin alueen kerrostalot.
Ruotsalaisen Deliza Ab:n kanssa tehty ja kunnanhallituksen hyväksymä sopimus 15 000 neliön liiketilojen mahdollisesta rakentumisesta ydinkeskustaan on sekoittanut pahasti neuvottelutilannetta lähinnä HOK-Elannon kanssa. Rakennuksen odotetaan valmistuvan 2013. Hanke vaatii asemakaavan muutosprosessin.
Yrityskehitys Oy:n markkinointipäällikkö Jyrki Teeriahon mukaan Delizan tehtävänä on löytää investoija rakennushankkeelle ja löytää vuokralaiset kiinteistöön. Usein näissä outleteissä on mukana kansainvälisiä suuria sijoittajia, joita kiinnostaa ainoastaan vuokratuotto. Haussa on rakennuksessa noin 60 eri toimijaa. Kaikki toiminnot sijoittuvat saman katon alle. Hyvä vertaus rakennusmassan koosta on rakenteille lähtevä K-citymarket, johon tuleva koko on noin 8 000 neliömetriä.
- Rakennuksesta tulee todennäköisesti kaksikerroksinen liiketiloineen ja kiinteistön alapuolelle tehdään pysäköintitilat, Teeriaho mainitsee.
Hän toivoo samalla, että tonttitilanne selkiytyisi jo tämän kuun aikana, jotta hankkeen toteutuksessa voitaisiin edetä.
Kunnalle outlet on turvallinen ja halpa ratkaisu. Mäntsälä maksaa Delizalle kahdeksan euroa vuokrattua neliötä kohden. Korvaus maksetaan vasta siinä vaiheessa, kun rakennukseen on saatu vuokralainen. Jos hanke ei toteudu, kunta ei joudu maksamaan mitään. Kyseessä on kertakorvaus. Teeriaho laskeskelee, että kunnan rahallinen panos on 120 000 euroa, kun rakennukseen on löydetty kaikki yrittäjät.
Mielenkiintoinen sopimuksen lisä on, että mahdolliseen kolmanteen maanpäälliseen kerrokseen voitaisiin sijoittaa kirjasto tai asuinhuoneistoja.
– Arkkitehtien mielestä kirjasto saattaisi elävöittää kauppakeskusta. Tässä vaiheessa kunta osallistuu rakennuskustannuksiin, mutta ei konsulttikorvauksiin ja vuokriin.
Kaavoitusjohtaja Lauri Pouru pitää rakennuksen sijaintipaikan löytämistä kuukauden sisällä mahdollisena, mutta kuitenkin epätodennäköisenä.
- Asia ei ole kunnan päätösvallassa, vaan Hok-Elanto maanomistajana itse asiassa tekee päätöksen. Arvelen, ettemme saa välttämättä heti lopullisia kannanottoja. Neuvottelujen kautta kuitenkin asia etenee, mutta tilanne on monimutkainen.
Pouru toteaa, että Hok-Elanto näyttäisi pitävän sitkeästi kiinni halustaan rakentaa kaupan suuryksikkönsä Hirvenkruunun alueelle. Kunta näyttäisi pitävän kiinni taasen ei-päätöksestään.
Hok-Elanto kommentoi omasta puolestaan tilannetta vain tekstiviestillä sanamuodolla ”ei mitään uutta kerrottavaa”.
Suosituimmat
- (07:57) Työryhmä esittää Mäntsälän, Pukkilan ja Pornaisten kuntaliitosta
- (07:57) Viikkouutiset: Mäntsälässä lotottiin 109 eurolla asukasta kohti viime vuonna
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 592
- Läheisensä menettäneet kohtaavat sururyhmässä
- SK: Katso salainen kuntakartta - näihin kuntiin Mäntsälä aiotaan yhdistää 2
- Liikennekaaos ei yltänyt Mäntsälään asti
- HOK-Elanto toivoo selkeää päätöstä Prisman paikasta
- Johto vaihtui, mutta Saarella järjestetään Joulumaa jatkossakin
Uusimmat
- (07:57) Työryhmä esittää Mäntsälän, Pukkilan ja Pornaisten kuntaliitosta
- (07:57) Viikkouutiset: Mäntsälässä lotottiin 109 eurolla asukasta kohti viime vuonna
- Niinistö oli suvereeni Mäntsälässä
- Läheisensä menettäneet kohtaavat sururyhmässä
- Aikuiset oppimassa luisteluhiihdon saloja
- Pääkirjoitus: Hurraa, Mäntsälän lukevat nuoret!
- Ikäihmisille suunnatut teemaillat liikuttavat väkeä torstaisin
- Päihdetyö jalkautuu



