Juho Saariselle kaksi SM-hopeaa

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Pyöräsuunnistajat kilpailivat Suomen mestaruuksista 25. – 26.9 Tuusulassa, matkoina olivat sprintti ja pitkä matka. Pyöräsuunnistuksessa maastoiksi pyritään hakemaan alueita, missä on mahdollisimman paljon valmiita kulku-uria, eritasoisia metsäpolkuja ja teitä.

Pyörä on kuljetettava koko matkan mukana, Suomessa ajettavissa kilpailussa saa oikoa maastossa poluilta toisille, jos katsoo siten voittavansa ajallisesti. Matkat on yleensä ajettavia reittejä pitkin noin 1,5-kertaiset ilmoitettuihin matkoihin nähden.

Lauantaina kilpailtiin Vaunukallion maastoissa sprinttikisa, jossa etenkin kisan alkumatka, joka poljettiin vanhassa Ristikiven hiekkamontussa oli haasteellinen eikä loppumatkan selkeimmillä metsäpoluilla paljon ehtinyt menetettyä aikaa kuromaan kiinni.

Useat kilpailijat menettivätkin mestaruushaaveet hiekkamontun pusikoissa ja hietikoissa. Miesten kovatasoisessa kilpailussa MU:n Juho Saarinen selvitti alkumatkan pienin virhein ja vauhdikkaalla loppumakalla selvitti itsensä palkintopallille, ollen kisan kakkonen.

Sunnuntaina oli vuorossa pitkän matkan kisa, Riihikallion–Maantienkylän maastoissa. Miesten kilpailuun ratamestari veikkaili voittoajaksi noin 1.45, joka olikin aika lähellä, sillä vain kaksi parasta ajoi matkan nopeammin. Vaikka kisa ajettiin väliaikalähdöllä, muodostui siitä tasainen kilpailu maajoukkuemiehien kesken. Saarela, Saarinen, Laurila ja Turkka olivat noin kaksi kolmasosaa matkasta aivan tasa-ajoissa, keskinäisten sijoitusten vaihtuessa lähes joka rastivälillä.

Loppumatkalla kaksikko Saarela, Saarinen pystyi rutistamaan vajaan neljän minuutin eron Laurilaan ja Turkkaan.

Saarela oli lopussa noin puoli minuuttia Juho Saarista nopeampi.

Myös ikämiehissä tuli mitalit Mäntsälään, sillä SOC Asikkalaa edustava Heikki Saarinen oli sprintissä pronssilla ja pitkällä matkalla mestari.

Tuloksia. Sprintti 25.9. H21 5,1 km. 1. Samuli Saarela KoS 23.53, 2. Juho Saarinen MU 26.06, 3. Miika Ketonen SalRe 26.41. H45 4,4 km. 1. Timo Raudus Eks 24.11, 2. Tuomo Marttinen Kalske 25.25, 3. Olli savikko TarSu 25.32, 7. Reima Vainio MU 28.23. H60 3,9 km. 1. Mikko Lukkarinen Pohjant 24.01, 2. Risto Orpana SOC Asik 24.11, 3. Heikki Saarinen SOC Asik 25.41.

Pitkä matka 26.9. H21 22,7 km. 1. Samuli Saarela KoS 1.41.24, 2. Juho Saarinen MU 1.42.00, 3. Jussi Laurila JalJa 1.45.11. H60 13,6 km. 1. Heikki Saarinen SOC Asik 1.14.32, 2. Risto Orpana SOC Asik 1.19.10, 3. Leo Jokela KoS 1.21.09.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.