Messut nostavat kunnan omaa profiilia
Mäntsälän Messuilla tuli viikonloppuna täyteen 20. vuosikerta, kun kymmenet mäntsäläläiset yritykset ja harrastusyhdistykset kokoontuivat jälleen kerran Monitoimitalolle esittelemään tuotteitaan ja palveluitaan. Tänä vuonna messut järjesti Mäntsälä Mielessä ry, jonka tavoitteena on tuoda paikallisia yrittäjiä ja harrastustoimintaa kuntalaisille tutuksi. Viikonlopun aikana messuihin tutustui yli 2 500 vierasta
Joka toinen vuosi järjestettävillä messuilla kuntalaiset saivat viikonlopun aikana kokea jos jonkinmoista ohjelmaa, kuten musiikkiesityksiä, teatteria ja poliitikkojen vierailuja. Esiintymässä olivat muun muassa ministerit Alexander Stubb ja Paavo Väyrynen, Mäntsälän Voimistelijat sekä Tiirismaan lukiosta juuri valmistunut a capella – yhtye Enchant, joka sai varsinkin teinitytöt hurmioitumaan.
– Me tultiin tänne katsomaan Enchantia jo toista kertaa, sanovat Lotta Onninen ja Matilda Seppälä, jotka säntäävät innokkaasti pyytämään poikayhtyeeltä nimikirjoituksia.
Mäntsälän liki 20,000 asukkaan kasvavassa kunnassa monipuolisten yritysten ja palveluiden kehittäminen on tärkeää, ja erilaiset kunnan kehittämisprojektit olivatkin messuilla eloisan keskustelun alla. Varsinkin Mäntsälän kunnan ja Sähkön omistama Mäntsälän Yrityskehitys Oy tarjosi monia kehityshankkeita alati kasvavan kunnan yrittäjille ja palveluntarjoajille.
– Mäntsälä elää suurta kasvun kautta, ja olosuhteet ovatkin sille juuri nyt otolliset. Mäntsälän sijainti moottoritien varressa, Kehä V:n risteyksessä uusine oikoratoineen on virkistänyt kuntaa huomattavasti viime vuosina, minkä seurauksena suuremmatkin yritykset kuten Tokmanni ovat kiinnostuneet investoinnista, kertoi MYK:n markkinointipäällikkö Jyrki Teeriaho.
MYK tarjoaa mäntsäläläisille yrittäjille erilaisten kehitysprojektien ohella koulutusta ja kursseja mm. myynnistä, markkinoinnista ja sosiaalisesta mediasta. Tämän lisäksi se pitää yllä kunnan yritysrekisteriä ja vastaa yritystonttien myynnistä uusille yrittäjille, mikä käy kätevästi netin tonttilaskurin kautta, joka laskee kaikki tontin vuotuiset kulut sadevesiviemäreistä lähtien.
Toinen messuilla paljon puhututtanut aihe olivat marraskuussa lähestyvät seurakuntavaalit, joiden uutena ilmiönä on ensi kertaa alennettu 16 vuoden äänestysikäraja. Mäntsälän seurakunnan diakoni Timo Naapuri työskenteli messuilla ”aktivoimassa kansaa” ja vastaamassa vaaleja koskeviin kysymyksiin.
– Tavoitteemme vaaleissa on tuoda kirkkovaltuuston demokratiayhteisö kansalaisille tutummaksi ja helpommin lähestyttäväksi. Nuorten aktivointi on oleellinen osa tavasta näyttää, ettei kirkko ole vain eläkeläisten seura, Naapuri sanoo.
Naapuri perustelee uutta äänestysikää sillä, että rippikoulun käyneet nuoret ovat kiinnostuneita vaikuttamaan, ja se mahdollisuus tulisi heille myös suoda. Itse ehdolle asettuminen voi olla monelle nuorelle opiskelijalle korkea kynnys, mutta kirkon nykyaikaistamiskampanjassa nuoremman sukupolven vaikuttamismahdollisuus on jo ensiaskel.
Messujen yleisenä ilmeenä oli Mäntsälän profiilin nostattaminen vetävänä kuntana, ja tälle tarjottiin monenlaisia ehdotuksia kuten juuri messujen kaltaisten suurempien tapahtumien järjestäminen, jotka vetäisivät kiinnostuneita muualtakin kuin omalta paikkakunnalta. Samalla tulivat mäntsäläläiset yritykset ja harrastusmahdollisuudet monille tutuiksi ja messut tarjosivatkin varmasti monille avartavan silmäyksen omasta kotikonnusta.
Suosituimmat
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 544
- Liikennekaaos ei yltänyt Mäntsälän asti
- Mäntsälän sinapinkeltainen maamerkki täytti 50 vuotta
- Johto vaihtui, mutta Saarella järjestetään Joulumaa jatkossakin
- Jälki-istunto rapsahti, kun tytöt nojasivat lukion seinään
- Tavaratalojohtaja tulee muotimaailmasta
- Mustamäessä mustaa on vain sen maine
- Moderni koti kiinalaisin maustein
Uusimmat
- Liikennekaaos ei yltänyt Mäntsälän asti
- Johto vaihtui, mutta Saarella järjestetään Joulumaa jatkossakin
- Tavaratalojohtaja tulee muotimaailmasta
- Moderni koti kiinalaisin maustein
- TE-toimisto siirtyy kauas ja verkkoon
- Nousevan Hennan maa
- Mustamäessä mustaa on vain sen maine
- Jää-Tiikerit vahvisti rivejään vielä ennen siirtoikkunan sulkeutumista



