Tarinoita sinun tulevaisuudestasi

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Mäntsälän lukiolaiset saivat viime viikolla tilaisuuden päästä kuulemaan Lahden korkeakoulujen tarjoamista opiskelumahdollisuuksista – oikeilta Lahdessa opiskelleilta. Lahden ammattikorkeakoulun ja yliopistokeskuksen järjestämään ”Tarinoita sun tulevaisuudesta” –tapahtumaan osallistuminen kuului abien oppilaanohjauskurssiin, mutta paikalla oli myös monia nuorempia lukiolaisia jotka suunnittelivat ura –ja opiskelutavoitteitaan jo pari vuotta etukäteen.

Tilaisuuden juonsi entinen Mäntsälän lukiolainen, nykyään Ylellä toimittajana työskentelevä Katri Hämäläinen, jolla oli monia vinkkejä ammattiin ja opiskeluun tähtääville nuorille.

– Mietin välillä, että jos olisin itse taas abi, valitsisinko samalla tavoin kuin silloin aikanaan. Ammatinvalinta on tosi tärkeä juttu, joten sitä miettiessä on valittava työ, josta oikeasti tykkää ja varmistettava alan työllisyystilanne. Kannattaa katsoa jo nyt työnhakuilmoituksista, mitä alalla vaaditaan. Jos on tavoitteita ja päämääriä, työ on jo puoliksi tehty, Hämäläinen neuvoi.

Illan aikana kuultiin seitsemän tarinaa eri alojen opiskelusta Lahdessa, ja lavalla vilahteli niin liikunnanohjaajia, diplomi-insinöörejä, muusikoita kuin kenkäsuunnittelijoitakin. Puheenvuorot menivät lähinnä omien taannoisten opiskelupolkujen muisteluun, mutta joitain neuvojakin lukiolaisille tarjottiin.

Sosionomi Jukka Sihlman esimerkiksi kertoi, että miehen on paljon helpompi saada töitä perhe –ja lastenhoitoalalla kuin naisen. Hän muistutti kuitenkin, että nykypäivänä joka alalla tarvitaan sekä miehiä että naisia, ja kehotti myös tarttumaan ulkomaantyöharjoitteluiden tuomiin tilaisuuksiin.

Suurin osa esiintyjistä painotti sosiaalisten verkostojen roolia parhaana keinona saa töitä ja opiskelupaikkoja.

– Mikään ei ole tärkeämpää kuin tutustuminen oikeisiin ihmisiin esim. työharjoittelussa, ja sitä kautta verkostoituminen, evästi muusikko Tuukka Järvinen.

Lukiolaisilla itsellään oli jo jonkin verran suunnitelmia tulevaisuuden opinnoille: hyviä kysymyksiä esitettiin ja kaikilla oli ainakin jonkinlainen kiinnostuksen kohde ja suunta mihin pyrkiä.

Mäntsälän lukion abeista Tommi Karaste tähtää Helsingin yliopistoon lukemaan filosofiaa, Teemu Silvasti kertoi hakeutuvansa luonnontieteiden saralle ja Tommi Väisänen uneksii jo arkkitehdin urasta. Poikien mielestä illan esiintyjistä kiinnostavin oli muusikko, mutta he olisivat toivoneet illalta hieman enemmän.

– Kaikki tarinat olivat aika samanlaisia, olisi toivonut enemmän vaihtelua ja monipuolisuutta luentoihin. Varsinkin käytännöllisiä ja meille hyödyllisiä tietoja olisi voinut olla enemmän, pojat kommentoivat.

Lahtelaisia opiskelu –ja uratarinoita yhdisti kaikkia se, että tulevaisuuden selkenemiseen vaikuttavat paljolti olosuhteiden oikut ja sattumankauppa, mutta omalla päättäväisyydellä on kuitenkin kaikkein merkittävin rooli.

Tällaista päättäväisyyttä ja itsevarmuutta toivomme ja voimme varmasti odottaa myös Mäntsälän lukion nykyisiltä abeilta.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.