Lukion musikaalilla kaivattu jatko
Kun Mäntsälän lukion kevätkausi päättyi koulutyön osalta viime keväänä, niin tuolloin salissa nähtiin lukion ilmaisutaidon ja musiikin ryhmien itse valmistama musiikkinäytelmä. Näytelmän nimi oli VVV, eli vapaus, valinnat, vastuu.
Lukion tuolloin musiikinopettaja Sakari Antila jäi vuodeksi virkavapaalle lukiosta. Kevään esityksen hyvä vastaanotto kaikkien sen nähneiden silmissä pisti lukiolaiset kuitenkin miettimään lisäesityksiä. Heti kun koulut alkoivat, kokoontui näytelemän tehnyt työryhmä kasaan ja päätti lisäesityksistä.
- Niitä tulee kaksi. Eli torstaina päivällä yläkoululaisille ja uusille lukiolaisille sekä illalla vanhemmille ja muulle kansalle kello 18, kertoo työryhmässä mukana oleva Riina Jokipalo.
Tämän kertaiset esitykset jäävät viimeisiksi. Eikä uutta musiikkinäytelmää ole luvassa ensi kevääksi.
- Nyt on abivuosi, niin emme varmasti ehdi tehdä yhtä suurta projektia kuin tämä oli, kertoo Tuuli Järvinen.
Viime kevään näyttelijäkaarti vielä jatkaa koulussa, mutta bändissä soittaneista kaksi kirjoitti itsensä ulos keväälllä. Jokipalon ja Järvisen mukaan bändiin on löytynyt uudet soittajat poistuneiden tilalle, joten siitä esitys ei jää kiinni.
- Aika pitkälle mennään varmaan saman kaavan mukaan kuin viime keväänä, mutta jotain muutoksia siihen tulee, kuvailee Aleksi Rautio tulevaa esitystä.
Lukiolaiset ovat itse valmistaneet koko näytelmän sävellyksineen ja sanoituksineen sekä tietysti käsikirjoittaneet näytelmän. Tosin puheosuuksissa on nähtävissä varmasti paljon improvisoituja kohtauksia.
Elämää nuorten näkökulmasta voi mennä seuraamaan lukion juhlasaliin torstaina 19. elokuuta kello 18 alkaen.
Suosituimmat
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 549
- Liikennekaaos ei yltänyt Mäntsälän asti
- Mäntsälän sinapinkeltainen maamerkki täytti 50 vuotta
- Johto vaihtui, mutta Saarella järjestetään Joulumaa jatkossakin
- Jälki-istunto rapsahti, kun tytöt nojasivat lukion seinään
- Tavaratalojohtaja tulee muotimaailmasta
- Moderni koti kiinalaisin maustein
- Mustamäessä mustaa on vain sen maine
Uusimmat
- Liikennekaaos ei yltänyt Mäntsälän asti
- Tavaratalojohtaja tulee muotimaailmasta
- Johto vaihtui, mutta Saarella järjestetään Joulumaa jatkossakin
- Moderni koti kiinalaisin maustein
- Pääkirjoituis: Ensi viikolla se sitten alkaa!
- TE-toimisto siirtyy kauas ja verkkoon
- Nousevan Hennan maa
- Mustamäessä mustaa on vain sen maine



