Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Mäntsälässä Lahden moottoritiellä henkilöauto törmäsi villisikaan perjantaina kello 23:n jälkeen.
Villisika menehtyi vammoihinsa. Henkilöauto vaurioitui pahoin törmäyksessä, mutta autoa ajanut lahtelaismies ei loukkaantunut.
Oikeilla välineillä ja huolella tehtynä saat ikkunoistasi kirkkaat ja puhtaat. Perinteisesti ikkunanpesussa käytetään tiskiainevettä, ämpäriä, lastaa ja märkää rättiä. Ikkunanpesimessä tärkeää on, että sillä ulottuu hyvin ikkunan ylärajaankin saakka. Suuria ikkunoita pestäessä pesimenkin olisi hyvä olla leveä. Pienempiin ikkunoihin tarvitsee silloin oman pesimen.
Diktaattori on muun muassa Borat, Brüno ja Ali G -hahmoissa aiemmin naurattaneen koomikko Sacha Baron Cohenin tähdittämä uutuuselokuva.
Mäntsälän lukiosta valmistuu tänä keväänä 84 uutta ylioppilasta. Mäntsälä-lehti onnittelee kevään uusia ylioppilaita julkaisemalla nimilistan tuoreista valkolakinsaajista. Mäntsälän lukion ylioppilaat kevät 2012:
Virallinen kisamaskotti Hockey Bird on ylivoimaisesti näiden jääkiekon MM-kisojen suosituin oheistuote. Suurimmat Hockey Bird pehmolelut on jo myyty ennakkomyynnissä loppuun ja muidenkin Hockey Bird tuotteiden osalta varastojen tyhjentyminen on todennäköistä.
Julkkiskokki Mika Jokelan pallo lentää suoraan ja aivan rangen takarajalle. – Autotie näin lähellä rangea hiukan pelottaa, pitkälyöntinen mies tähyilee lyöntipaikalla. Työpäivän jälkeen Jokela kertoo usein kiertävänsä yhdeksän reikää, mutta täydet kierrokset jäävät kiireisen sesongin aikana vähiin.
Suomen suurin metallifestivaali, teini-ikään ehtinyt Tuska siirtyy nykyaikaan ja lanseeraa piakkoin yhdessä Tieto Oyj:n kanssa Tuskan älypuhelinapplikaation. Applikaatio tulee olemaan ilmainen ja se sisältäa oleellista tietoa festivaalista, aikataulut ja bändiesittelyjä. Applikaatio on ladattavissa kesäkuun alkupuolella.
Miten Mäntsälään on päätynyt longboard -liike, kun nopean googletuksen mukaan Suomesta löytyy tämän lisäksi vain yksi kauppa Helsingistä, ihmettelen saatuani juttuvinkin liikkeestä. Asiaa selvittääkseen olikin parasta lähteä tutustumaan uuteen mäntsäläläiseen yritykseen, Simple Connection oy:hyn, jonka uusi kauppa Simple Store aukeaa piakkoin keskustassa Tiimarin rakennuksessa.
Kuka haluaa auttaa autettavaa, joka sylkee auttajiensa silmille? Kreikkalaiset osoittavat omalla käytöksellään, että kiittämättömyys on auttamisen palkka. Kaikki apu kelpaa hädässä ja sitä vaaditaan lisää, mutta itse itsensä auttamisesta...
Suomalaisen miehen osa on rankka.Ajatellaan vaikkapa hyvää ystävääni, joka erehtyi menemään naimisiin ei-niin-kovin-viehättävän naisen kanssa.Ystäväni ajatteli inhimillisesti, että naisen luonne on ulkonäköä tärkeämpi – ja saa nyt maksaa kalliisti...
Viime viikolla Suomi päätti tehdä 23 miljoonan euron tilauksen israelilaiselta Aeronautics-aseteknologiayhtiöltä. Rahalla ostetaan tiedustelulennokkeja, jotka pystyvät erittäin yksityiskohtaiseen ilmatarkkailuun vähän yli kymmenen kilometrin...
Äitienpäivä on paitsi ilon juhla, jolloin äidit ansaitusti saavat kiitosta tärkeästä kasvatustyöstään, myös haikeuden päivä. Lauantaina vietetään lapsettomien lauantainta Simpukka-viikon päätteeksi.
”Se on aina haastavaa”, lastentarhanopettajana työskentelevä sukulaiseni huokaa. Nimittäin äitienpäiväaskartelun keksiminen.
Tunnustan, että olen unohtanut merkittävän juhlavuoden: Suomen ensimmäisen rautatien valmistumisesta on tänä vuonna kulunut 150 vuotta! Käytännössä tarkka vuosipäivä oli 17. maaliskuuta. Säännöllistä junaliikennettä oli aluksi Helsingin ja...
Tosiasiat hylkäämällä voi muuttaa velat saataviksi. Näin uskovat epätoivoiset kreikkalaiset, suuruudenhullut ranskalaiset ja todellisuudentajunsa menettäneet suomalaiset.
Vaikka Mäntsälän Hirvihaaran lentokenttähanke näyttää kaatuneen, puuhataan Mäntsälän pohjoisrajan tuntumaan taas lentokenttää. Jälleen kerran.
Vihreät olisivat olleet valmiit ”maksamaan” Helsingin kaupungin johtajan sopivasta valinnasta yhden guggenheimin, runsaat 100 miljoonaa euroa, – tietenkin veromaksajien rahoilla. Niin arvokkaaksi hinnoiteltiin apulaiskaupunginjohtajan virka...
Tiedättehän taloyhtiöiden saunavuorot? Niistä käydään veristä taistelua, etenkin lauantai- ja keskiviikkoiltojen vuoroista. Kun kerran onnistuu saamaan hyvän saunavuoron, ei siitä kannata luopua. Tunnen ihmisiä, jotka pitävät saunavuoronsa ja...