Maailma muuttuu. Ladot, maitolaiturit ja muu maaseudulla aiemmin välttämätön rakennuskanta katoaa, ellei siitä huolehdita.
Oman osuutensa kansanperinteen hyväksi tekivät ohkolalaiset viikonloppuna. Hynnisten pihalla keitettiin perjantai-iltana punamultamaalia. Lauantaina maalattiin talkoilla Salmisen vanha paja, Kortiston lato ja koska maalia jäi, vielä Kivistönkulmalla saunakin.
- Lato on aina lato, mutta maalaismaisemaan kuuluvat ladot. Jos ne häviävät, se on aika surullista. Tavoitteeksi pitäisi asettaa, että rakennus tai pari kunnostettaisiin ja maalattaisiin joka kesä, sanoi Eija Hynninen.
Timo Salminen otti urakaksi äidinäidin isän rakentaman seppä Kustaa Salaman vuonna 1922 tai 1923 rakentaman pajan ehostamisen.
- Kustaa Salama oli ohkolalainen seppä jo ennen kansalaissotaa. Hän oli punaisten puolella ja joutui siksi kylästä pois joiksikin vuosiksi. Tilalle valittiin jo toinen seppä, mutta hänestä ei ilmeisesti pidetty, koska Kusta Salama pyydettiin takaisin. Kyläläiset lahjoittivat hirret ja paja nousi kotipaikkani maille, kertoi Salminen.
Rakennus on osa Ohkolan historiaa, sillä Kustaa toimi siellä seppänä 20- ja 30-luvuilla, vähemmän sen jälkeen, kun meni mukaan kunnallispolitiikkaan. Salmisen isä teki pajassa 50-luvulta lähtien korjaustöitä, kunnes teki uuden korjaamon. Vuoden -60 jälkeen paja on ollut lähinnä romuvarastona.
- Viime kesänä kengitin ja korjasin pajan. Pajan hirret ovat huomattavasti vanhempia kuin 90-vuotiaita, koska ne ovat peräisin puretuista rakennuksista.
Salminen kertoi, että pajassa on nyt vanhaa esineistöä, jota on säästetty, eli siinä säilyy vanha maaseudun perintö näinkin, vaikka varsinaisesta museosta ei ole kyse.
Eija Hynninen kertoi, että idea talkoista virisi viime syksynä. Maalikauppaan meno -ajatus hylättiin ja kypsyi idea keittää punamultamaalia ja järjestää talkoot.
Vielä vähän ennen maalinkeittotalkoita Ella ja Juuso Hynninen olivat Kortiston ladon kimpussa, rimoittamassa sitä.
- Silloin tällöin olemme tätä korjanneet, emme päivätolkulla. Nyt se alkaa olla valmis, kertoi Juuso.
Ella vasaroi kuin vanha tekijä, vaikka myönsi, ettei ollut aiemmin juuri pitänyt vasaraa kädessä.
Punamultamaalin resepti saatiin Museovirastolta, joten maali tehtiin taatusti oikeaoppisin periaattein.
200 litran tynnyrillinen maalia tarvitsi 150 litraa vettä, kuusi kiloa rautasulfaattia, 12 kiloa hienoja ruisjauhoja, 25 kiloa punamultaa, 5 litraa vernissaa ja 200 grammaa suolaa.
Tynnyrin alle tuikattiin tuli. Puut ritisivät ja kotoisa savun haju leijaili kohti sinistä taivasta ja tarttui vaatteisiin. Vesi alkoi lämmetä.
Seija-Liisa Peltoranta tunnusti osallistuneensa lapsena punamullalla maalaamiseen erikoisella tavalla. Tyttöjen maali alkoi astiasta loppua, pohjalla oli maalia enää hiukan sekä sakkaa, eivätkä pikkulikat millään jaksaneet lähteä hakemaan lisää maalia. Seinästä oli niin vähän maalaamatta.
Tytöt päättivät jatkaa maalia pissaamalla astiaan. Peltoranta väitti, että siinä seinässä maali pysyi hyvänä paljon kauemmin kuin missään muualla.
