Etusivu
Tilaukset ja osoitteenmuutokset
Aineistoa seurapalstalle
Juttuvinkit
Pääkirjoitus
Toimitus
Ilmoitukset
Mediatiedot
Lehti
Palaute  
 
 
Etusivu Pääkirjoitus
 
 
 

Pääkirjoitus 29.7.2010

Mistä miehiä?

MÄNTSÄLÄN kunta on ristiriitaisesti sanoen naisten miehittämä. Lähes yhdeksän kymmenestä kunnan palkollisesta on nainen.

Pitäisikö huolestua? Sellaiseenkin voi löytää aiheen.

Huolestua voi esimerkiksi siitä, toteutuuko tasa-arvo, kun keskimäärin heikommin palkattuihin kunnan töihin tulvii naisia. Onko kyse siitä, että kunnan työpaikat eivät kelpaa miehille vai siitä, että miehet eivät kelpaa kunnalle?

Hieman keinotekoista on kuitenkin nähdä naisvalta osoituksena naisten sorrosta sillä perusteella, että palkat ovat kunta-alalla keskitasoa pienempiä. Kunnan töissä on viime vuosiin asti ollut melko turvallista. Kuntia ei ole mennyt konkurssiin niin kuin yrityksiä, vaikka ehkä olisi pitänyt. Kunnan työpaikkaan on voinut luottaa ja siihen voi edelleen luottaa paremmin kuin esimerkiksi yrityksen.

Miksi suhteellisen turvallinen työpaikka ei kiinnosta? Vai onko kyseessä ammatinvalinta? Kuinka mies voisi löytää uran vaikkapa perhepäivähoitajana? On totuttu, että perhepäivähoitajat ovat naisia. Ei sitä muuksi muuta se, että miehen roolia kasvattajana korostetaan juhlapuheissa.

Kannustus kuitenkin sille miehelle, joka päättää yrittää alalle. Edessä lienee kovempi muuri kuin aikanaan ensimmäisten naisten rynniessä yliopistoon.

Se sentään hyväksytään, että opettajana voi olla mies. Ja onkin, Mäntsälässä lähes neljännes opettajista on miehiä. Täällä on saatu hieman kurottua umpeen naisenemmistöä opettajan työssä. Silti asiassa on paljon tekemistä niin Mäntsälässä kuin muuallakin. Opettajan työ kasvattajana on yhtä tärkeä kuin perhepäivähoitajan, ja molempiin tehtäviin on syytä toivoa maan parhaita voimia, miehiä tai naisia.

Mäntsälän kunnalla naisten ylivoima on huomattavasti suurempi kuin Suomessa keskimäärin. Keskiarvona miehiä n noin 20 prosenttia kunnan työntekijöistä, Mäntsälässä luku jää reiluun 11 prosenttiin.

Päättäjillä on pieni pulma. Valitako paras, mies tai nainen vai pitääkö huolta siitä, että myös miehiä löytyy kunnan palkkalistoilta, muualtakin kuin teknisestä toimesta ja johtotehtävistä.

 
Mäntsälän kunnan johdossa on sekä naisia että miehiä.

 

 
 
PASI HUUHTANEN

Etusivulle

 
Mäntsälä-lehti